Nuoruus

Rippikoulun jälkeen Väinö pääsi töihin Nokoorin sahalle. Myös erilaiset vapaa-ajan huvitukset alkoivat kiinnostaa ja ostipa Väinö ensimmäisen polkupyöränsäkin.

Elämä oli vielä Urjalassa ja se kietoutui tiivisti työn, kodin ja kaveriporukan ympärille. Lukuharrastus oli edelleen tärkeä, mutta jäi vähemmälle murrosiässä. Honkolan lavalla käytiin tansseissa. Toinen tanssipaikka oli Kangasmäen puiru eli Kangasmäen liirumi. Kajoon Otto soitteli siellä haitaria. Myös hänen sanontojaan päätyi myöhemmin Väinön kirjoittamiin kirjoihin.

Ympäristön nuoret kokoontuivat mielellään Linnoilla. Yhdessä vietettiin aikaa, laulettiin ja keksittiin lauluihin uusia sanoja. Väinö kävi myös mielellään katsomassa urheilukilpailuja Honkolan kentällä.

Syvennä tietojasi Väinön nuoruuden ajasta

Planssia klikkaamalla PDF-tiedosto avautuu uudelle välilehdelle.

Tutustu valokuviin tarkemmin klikkaamalla ne auki